Huuda leijonan kitaan,

naura sen teräville hampaille,

sanoja sylje kipinän lailla,

anna kirveltää,

anna polttaa,

leijona ei ole

 aina voittaja,

sillä hiirenkin kynnet

voivat haavoittaa.

Hymy 

on paras lavaste,

nauru sen ystävä,

kukaan ei näe

kipeitä salaisuuksiasi,

kukaan ei usko 

pahaa sinusta.

Suru

on tukahdutettu sisko,

kyynel,

sen vuotava heikkous,

aito sielu osaa itkeä,

mutta kätke se 

piiloon lavasteen 

taakse.

Keskellä metsää,

tuttu käsi päästi 

kädestäni irti,

Olen  yksin,

on aika löytää 

oma maailma.

Älä tuhlaa 

askeliasi

toisten jälkiin.

Älä juokse 

oikopolkuja pitkin

toisten unelmiin.

Älä astu 

samoille askelillesi

uudestaan.

Poluton metsä.

Et voi enää

hukkua,

kun et tiedä

mihin mennä.

Jokaisen täytyy olla 

samanlainen

muovisotilas,

saman värinen,

ihmiskopio,

turvallista,

kukaan ei ammu

minua nyt.

Entä jos revin

itseni kaavasta,

ajattelen itse

ja taistelen,

kuolenko?

Tunnetko kynteni,
kuin lohikäärmeen,
tajuatko miksi
tahdon satuttaa?

Heittää sinua
samalla kivellä
takaisin,
tehdä saman
jäljen sinuun.

Repiä sinun vaatteesi.

Näyttää kaikille
Heikkoutesi.

Tänne tulee runojani,kunhan opin tätä käyttämään,näyttää hieman vaikealta ainakin näin aluksi : )